T o k o
TOKOilu aloitettiin Madden kanssa heti seuraavana päivänä sen tulon jälkeen. Se osasi minulle tullessaan jo mm. istua, tulla vinosti sivulle, ja olla paikoillaan. Uusien asioiden opettamisen lisäksi on täytynyt korjata väärin opittuja, mikä on todella paljon työläämpää! Seuraamisen opettaminen on ollut todella haastavaa, sillä Maddella oli todella vahvana kontaktiton ns. nome-seuraaminen.

Madden koulutuksessa käytän postitiivista vahvistamista, sillä se ei kestä pakotteita ja menee herkästi lukkoon paineistuessaan. Neiti omaa paljon tekemisenhalua, jaksaa keskittyä sekä oppii nopeasti. Viilipytyssä on myös alkanut näkymään kuumenemisen merkkejä, eli labbissähläystä. ;) Madde on myös erittäin helposti motivoitavissa: on ahne, mutta palkaksi kelpaa myös pallolla tai narulelulla leikkiminen.

Koedebyyttimme oli Labradorinnoutajakerhon riveissä SNJ:n kesäleirillä 4.7.2007. Pikkumusta todella yllätti saamalla hyvän ykköstuloksen (190.5p.) ja KP:n sekä sijoittuen toiseksi. Joukkueemme teki myös vähän historiaa viemällä voiton joukkuekisassa. :)
Heti perään 7.7.2007 tuli toinen ykkönen (191p.) Piikkiön SM-tokossa ja sijoitus 4:ksi. Elokuussa Madde sai kolmannen ykkösen ja koulutustunnuksen TK1.

Kilpailuoikeus VOI-luokkaan tuli 2.3.2008 ja aiomme käyttää oikeutta heit eli ei enää koulareiden keräämistä. ;)



Tokotulokset


N o m e
Ullan kanssa Maddella on takanaan 9 starttia ALO-luokassa ja kaivattu ykkönen antoi vielä odottaa itseään. Ensimmäinen yhteinen starttimme ja minun ensimmäiseni ikinä oli 28.7.-07 Vilppulassa. Madde suoriutui tehtävistä mukavasti ja pysyi hyvin käsissä, joten tuloksena pitkään kaivattu ALO1. Näköjään kymmenes kerta toden sanoo. ;)

Nyt tavoitteena olisi treenata NOMEa huomattavasti aktiivisemmin TOKOn ohella. Ohjaajalla vain on vähän ongelmia keskittyä kahteen lajiin yhtäaikaa!
Vuodelle 2008 on suunnitelmissa AVO startteja ainakin NOME-B:ssä, mutta myös WT vetää puoleensa.

Madden kanssa on myös käyty käytännön metsällä.

Nometulokset

M e j ä
Madden kanssa aloitettiin laji syksyllä 2006. Teimme muutamia max. 300m:n tuoreita jälkiä. Meno näyttää erittäin lupaavalta: Madde menee jälkeä hyvin tarkasti maavaunulla ja sopivalla vauhdilla.
Kesällä 2007 treenattiin vain vuorokauden vanhoja jälkiä, jotka sujuivat pääasiassa hyvin. Sateen jälkeen liennut jälki tosin tuotti jonkin verran haastetta.
Toisin kuin Neten kanssa, olen ajatellu Madden treenata kunnolla koevalmiiksi enkä vain mene "kokeilemaan onneani". Katsotaan sitten, milloin lähdetään taidoilla varustettuina kokeisiin.



A g i l i t y
Käymme itseksemme treenailemassa silloin tällöin vaihtelun vuoksi. Kaikki esteet ollaan käyty läpi ja itsekseen treenailemalla olemme päässeet etenemään huomattavasti nopeammin kuin tahkomalla ohjatusti.
Madde on varmaankin NOME-taustastaan johtuen helppo ohjata ja se irtoaa jo esteille, eikä siis juokse namin perässä ;). Netteen verrattuna se on vähän erilainen menopeli, sillä Madde katsoo enemmän vartalonkin ohjausta ja on huomattavasti nopeampi.

6.6.2007 Matleena sai päähänsä illalla tokotreeneissä, että kerta kun hän on vailla kisakoiraa, niin hänhän voisi alkaa treenaamaan Maddea. Team Madde & Madde (Mappe) siis treenaavat tästä lähtien kaksistaan. Järjestely sopii minulle oikein mainiosti, sillä laji ei ole ehkä ihan omimpiani. ;) Katsotaan mihin asti parivaljakon matka vie!

Starttasimme SNJ:n leirillä 6.7.2007 mölliluokassa. Saimme puhtaan radan, mutta vauhti ei riittänyt sijoituksille.

Agilitytulokset


N ä y t t e l y t
Madden kanssa ollaan käyty sen ensimmäinen ja viimeinen näyttely, tuloksella EH. Tai katsotaan sitten jos vielä kymmenen vuotiaana kehäkettuilu innostaisi. ;)